Scents, perfumes, fragrances

12/21/2017






Tuoksutietämätön tunnustautuu. Joskaan tiedä voiko kukaan olla tuoksutietämätön? Ajattelen poimivani tuoksutrendien suihkauksia sieltä sun täältä, mutta loppupeleissä tuoksujen kanssa on vaikea olla trendikäs. Se mikä ei tuoksu omaan nenään hyvältä, tuoksuu pahalta, ja sellaista on vaikea kuvitella suihkuttelevansa ylleen treffeille tai vaikka tärkeään työtapaamiseen mennessä. Olisi kiinnostava tietää, voiko tuoksujen kanssa kehittyä samalla tavalla kuin vaikka viinien maistelussa? Kukaan tuskin siinäkään on ensimmäisellä kerralla mestari, vaan tykkää yhtä lailla siitä viinien Polo Sportista tai Ck Onesta.

Omaa tuoksuhistoriaani osaan lukea ainakin sen verran, että minulla on aina se yksi suosikkituoksu, mitä käytän koko ajan. Olisi kiva olla sellainen, joka vaihtelee tuoksua tilanteen mukaan, mutta ennätykseni on kaksi tuoksua samaan aikaan, joista toinen on iltatuoksu, jota laitetaan ehkä pari kertaa vuodessa. Ei siis kovin suuri menestys. 

Muistan kun kohta kuusi vuotta sitten Australian reissulla kävin haistelemassa kaikki Byredon tuoksut läpi. Ihastuin jo ennen tuoksuttelua Sunday Cologne -nimeen ja kaiken haistelun jälkeenkin se tuntui edelleen parhaalta. En silti uskaltanut ostaa pulloa, sillä en ollut varma olinko ihastunut vain nimeen, vai myös tuoksuelämykseen. Muutama vuosi myöhemmin kävin Lahden Saint Louisissa toteamassa tuoksuelämyksen todeksi, ja siitä asti olen tuoksunut koko ajan sunnuntaille. Joululahjalistaltakin löytyy kolmatta kertaa sama suosikki, sillä nykyistä pulloa on jo kallistettava, jotta sieltä saa suihkittua ulos muutakin kuin ilmaa. Voinkin jo aika hyvällä kokemuksella sanoa, että tasaisella käytöllä pullo kestää vuoden. 


Nyt voisi kuitenkin olla se hetki, kun pullon nimi vaihtuu. Sain kutsun Sugarille tekemään omaa tuoksua Frantsilan kukka/yrttiuutteista. Järkevä ihminen olisi ehkä kiinnittänyt huomiota niiden terveysvaikutuksiin, mutta minä päätin tällä kertaa mennä nenä edellä. Oli mielenkiintoista huomata, että metsäinen, samea, jopa tupakkamainen ja voimakas tuoksumaailma kiinnostivat eniten, ja niistä poiketen myös ruusu. Jos nenäni tiesi mitä terveyteni tarvitsee, oli se tuoksujen mukaan lepoa ja rentoutumista, enkä voi sanoa, että se olisi väärässä. Nyt minulla olisi siis kaksi tuoksua, mutta haikailen jo kolmannen perään. Ilmeisesti paras tapa on seurata nenäänsä, mutta sitä ennen tekisi mieli hankkia jotain teoriapohjaa valinnoilleen, tai vaikka sille, miten analysoisi oman nenänsä mieltymyksiä. Olen kuullut paljon hyvää Hermèsin parfymöörin Jean-Claude Ellenan kirjasta The Diary of a Nose, mutta jos joku osaa suositella myös jotain muuta, niin vinkit otetaan kiitollisena vastaan!



/


Just few words a bout scents. I find myself buying the same perfume again and again. It does´t really matter, cause of course I happen to love it, but would be great to try something else too. My record is three, so that´s not quite a lot I guess. I have one for the everyday use, one for evening, which means few times a year and then this new one I made myself at Sugar. It´s made from Frantsila´s organic essentials oils. They all have their own flower powers but I just followed my nose and by following it I came up with something woody and strong. The funny thing was that the flow powers of that mix was all about resting, relaxing and helping you to find time for yourself. Sounds something I really need.



0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!

d a d a a. © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger