Dark tones / Ildhane

4/08/2016




Tapahtuuko teille koskaan sitä, että juuri kun olette miettineet jotain, niin joku toinen ottaa sen saman asian puheeksi? Lähes sama tapahtui Anderssen & Vollin sunnitteleman Ildhane -kynttilänjalan kanssa. Olin törmännyt siihen muutamassa paikassa ja viehättynyt muotokielestä sen verran paljon, että pohdin jalan hankkimista, vaikka kynttilöiden aika alkaakin olla jo ohi. Klikkasin sen jo ostoskoriin Finnish Design Shopissa, mutta en mennyt kassalle asti. Samaisena iltana sain sähköpostia Torbjørn Anderssenilta, toiselta Nedre Foss brändin perustajalta. Hän tiedusteli olisinko kenties kiinnostunut heidän suunnittelemastaan kynttilänjalasta ja siitä kirjoittamisesta. No, olinhan minä.

Itse asiassa Ildhane ei mielestäni edes kaipaa kynttilää, vaan toimii ihan itsenäisenä esineenä, kuin veistoksena. Tykkään valuraudasta ja siitä, miten painavalta veistos tuntuu kädessä. Kapea varsi tekee olemuksesta kuitenkin kepeän, ja muuten raskaaseen ja järeään materiaaliin on kaunis muotoilu. Tässä rajojen rikkomista parhaimmillaan. 

ps. Musta ryijy ja pari sen kaveria valmistui viime viikonloppuna ja tulee piakkoin nettikauppaan...


/

Postman brought me a gift with a form of Ildhane by Nedre Foss. The funny thing is, that I was just about the by me one. What I really love is the combination of heavy material and light shape. And if you ask me the cast iron Ildhane itself is like a sculpture, so it works at least as well without the candle.

ps. The wallhanging is my latest design and it will hit the dadaashop soon...



Ildhane candle holder  /  Nedre Foss





0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!

d a d a a. © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger