On my desk

12/11/2015


Johtuneeko ihan liian syksyisestä ilmasta vai mistä, mutta yhtäkkiä havahduin siihen, jouluun on enää alle kaksi viikkoa. Ensi viikolla tempaistaan viimeiset työt ennen lomaa, ja niitä varten on täällä etsitty inspiraatiota erilaisista värimaailmoista. Voi näyttää aika harmaansävyiseltä, mutta kun joukkoon iskee pienen siivun luumua tai sinistä, tekee se ihmeitä lopputulokselle. Lupaan tehdä jonkun ihan joulupostauksenkin, sillä olemme jo vanhemman tytön kanssa suunnitelleet koristeiden laittoa. Näkemykset niiden määrästä saattavat erota hieman, mutta on kiva huomata miten hänellekin tärkeimpänä näyttäytyvät havut, kynttilät, valot ja tietenkin itse tehdyt koristeet, ja varsinkin nuo viimeiset ovat ne, jotka tuovat sen autenttisen joulun tunnelman ja joskus myös kyynelen silmään. Eiköhän täälläkin siis viimeistään viikon päästä olla jo tonttulakki päässä.

ps. Paperiteline on Ilkka Suppasen suunnittelema lataustelakkaa puhelimelle, harmi vaan, että siihen sopivat vain Sonyt. Onneksi suunnittelija on myös ajatellut muuta käyttöä. Välikköön sujahtavat kaikenlaiset tärkeät lappuset ja lippuset, inspiraation lähteet sekä käyntikortit, ja huulirasva mitä ilman ihmisen on mahdoton selvitä.


Lataustelakka / Ilkka Suppanen / Sony


/

Can´t believe it´s less than two weeks ´till X-mas. Still doing some work relating stuff, but I promise to get to the Christmas mood as soon as possible, yay!




0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!

d a d a a. © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger