Eteisen Muuto

4/08/2014



 


Eteisen pitää olla toimiva. Siellä on oltava laatikoita, kaappeja, naulakoita, kenkäsäilytystä, hattuhyllyä ja jotain mihin voi laittaa kuraiset kengät. Viimeisin noista konkretisoitui nyt vielä paremmin, kun kotioven ja ulko-oven välissä ei ole enää rappukäytävää, vaan kura tulee suoraan ovesta sisään. Tästä en kuitenkaan ole kirjoittamassa, vaan siitä, että sen lisäksi eteisen toivoisi olevan nätti. Olin jo aika tyytyväinen, kun sain uuden naulakon tehtyä, mutta eteinen tuntui edelleen kaipaavan jotain. Lainasin Finnish Design Shopista kuvauksia varten Muuton Visu-tuolin ja laitoin sen eteiseen odottamaan kuvauksia. Ai hitsi, mikä virhe. Vihreä nahkasohva nousi ihan eri tavalla esiin ja muutenkin tuoli antoi ihanan raikkaan tuulahduksen ainaisen valkoisen, harmaan ja mustan maailmaan. Siihen se sitten jäi.

Seuraava iso projekti onkin sitten mitä luultavimmin eteisen kaappien muuttaminen salonkikelpoisiksi. Kun sen aika on, lupaan tehdä kunnon postaukset aiheesta. Säilytys ja kaiken piilottaminen kauniisti on sydämen asia, heh.

ps. Huomasitte varmaan sohvapöydän puuttuvan kuvasta. Se on siiretty verannalle odottelemaan sitä, että kuopus osaa kävellä. Oli liian pelottavaa katsella, kun pieni kampesi itsensä huojumaan metallipöytää vasten. Kaikki ne terävät kulmat, huh, en halua edes ajatella. Saa nähdä hommataanko tuohon välissä joku toinen pöytä vai nautitaanko olohuoneen avaruudesta. Onko ehdotuksia?

Muuton Visu tuoli,  Finnish Design Shop





5 kommenttia:

  1. Heti ensimmäisenä pisti silmään miten ihanasti tuolin väri natsasi yhteen sohvan kanssa :) En olisi minäkään siitä luopunut. Enkä välttämättä laittaisi pöytää ollenkaan, avaruuden tuntu voi olla kiva vaihtelu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on selkeästi menossa joku vihreä kausi :) Nyt ollaan ilman pöytää ja avaruus tuntuu kyllä kivalta, ainakin vähän aikaa mennään näin!

      Poista
  2. Mikä tuo keittiön pöytä on? Tosi kivan näköinen..
    Noo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Ilmari Tapiovaaran Pirkka pöytä, suunniteltu 50-luvulla, ja on kyllä ihana pöytä :)

      Poista
  3. No ilmankos pöytä vei huomioni. Olen himoinnut Pirkkaa jo kauan, mutta tuossa värissä en ole siihen törmännyt.
    -Noo

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!

d a d a a. © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger